Tervehdys Etelä-Suomen työläisille ja vasemmistolle! Sosialistinen Vaihtoehto ja CWI (Committee for a Workers' International) järjestävät tilaisuuden Helsingissä lauantaina, 17. marraskuuta, kl 12:00. Tarkka paikka on yhä avoin mutta tullaan ilmoittamaan pian.
Tilaisuudessa tullaan keskustelemaan Suomen poliittisesta tilanteesta ja uuden työväenpuolueen huutavasta tarpeesta SDP:n porvarillistuttua täysin ja Vasemmistoliiton johdon päätettyä liittyä porvarihallitukseen.
Muita luonnollisia aiheita ovat Perussuomalaisten ja rasismin uhka, seksismin ja homofobian vastainen kamppailu, sekä CWI:n toiminta Suomessa ja kansainvälisesti. Suunnittelemme verkostotoimintaa ja luomme tulevaisuudensuunnitelmia.
Järjestömme toimii yli 40 maassa, ja tulemme esimerkiksi kertomaan Democratic Socialist Movementin, Etelä-Afrikan osastomme, osallistumisesta paikalliseen kaivoslakkotaisteluun, taistelusta Nursultan Nazarbajevin diktatuuria vastaan Kazakstanissa, työstämme Irlannin parlamentissa (Dailissa) sekä Euroopan Parlamentissa, ja paljosta muusta.
Lisäksi luvassa on paljon uutta ja vanhaa vasemmistolukemista, aina lehdistä ja lehtisistä kirjoihin. Varsinkin voimme ylpeästi ilmoittaa, että suomenkielisen lehtemme Sosialistisen Vaihtoehdon uusin numero tulee olemaan saatavilla!
Työryhmämme tulee työskentelemään Helsingissä parisen päivää, torstai-aamusta launtai-iltapäivään, ja järjestämään erilaisia vierailuita ja tapaamisia. Tulemme myös keskustelemaan ihmisten kanssa suoraan kaduilla ja toreilla.
Kuka tahansa kiinnostunut on tervetullut osallistumaan myös tähän toimintaan. Lisäksi voivat ne jotka eivät ehdi itse tilaisuuteeen sopia henkilökohtaisen tapaamisen järjestämisestä milloin tahansa torstaina, perjantaina tai lauantaina.
Tämä on todellakin junalipun arvoista myös vähän kauempaakin, kuten esim. Tampereelta tai Turusta! Jos joku asia on epäselvä, kysy ihmeessä. Auta myös kutsumalla tovereitasi!
Tilaisuudessa tavataan!