CWI:n kansainvälinen HBT-taistelu
03.08.2012
Viime kuun kaasuhyökkäys pride-tilaisuudessa Oulussa osoittaa, että taantumukselliset mielipiteet seksuaalisesta tasarvosta pysyvät Suomessa voimakkaina. Vaikkakin kyseinen isku oli äärioikeistolaisen henkilön päähänpisto, on myös täysin selvää että niin kauan kuin avoin homofobia, seksismi, rasismi ja muut sosiaalisen taantumuksen ilmenemismuodot pysyvät osana hyväksyttyä “mainstream” -keskustelua, tulee myös niiden lieveilmiö – äärioikeistolainen väkivalta – säilyttämään elinvoimansa. Tästä syystä väsymätön taistelu niitä vastaan on kirjaimellisesti elintärkeää.
Committee for a Workers’ International (CWI), Sosialistisen Vaihtoehdon kansainvälinen järjestö, kuuluu kaikkein aktiivisimpiin seksuaalisen tasa-arvon puolustajiin myös maailman vasemmiston keskuudessa. Perinteiset ‘kommunistit’ Venäjällä eivät suinkaan puolusta hbt (homo, bi ja transseksuaalisten) – henkilöiden oikeuksia, mikä on johtanut siihen että verrattain pieni CWI on saanut kysymyksen ajamisessa täysin johtavan roolin.
Järjestöllä on sama linja kaikissa yli 40 maassa joissa sillä on toimintaa; vähemmistöjen oikeuksien puolustaminen on yksi ideologisista peruspylväistä. Ainoastaan liittämällä kaikkien sorrettujen ryhmien kamppailut yhteen voidaan koko työväenluokka yhdistää taisteluun todella tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta – ja samoin ovat kaikkien vähemmistöjen sorron juuret löydettävissä luokkayhteiskunnasta, joka vaistomaisesti pyrkii jakamaan niitä, joiden tulisi tehdä yhteistyötä sen kumoamiseksi.
Heinäkuussa CWI:n vuotuisen kesäkoulun yhteydessä Ghentissä, Belgiassa, Ruotsin CWI:n jäsenet haastattelivat eri maista tulleita tovereitamme hbt- kysymyksestä. Ohessa Venäjän ja USA:n osastojen haastattelut.
Venäjä: CWI HBT-taistelun etulinjassa
Haastateltuina Jane Otto ja Elena Volkova, CWI-Venäjä.
- Stalinismin aikana hbt-aktivismi oli laitonta. Kehitettiin teoria, jonka mukaan hbt on porvarillinen sairaus, joka johtuu ?tekemisen puutteesta?. Tästä johtuu että irvikuva hbt-henkilöistä on niin vahvasti juurtunut Venäjällä vielä tänäkin päivänä. Useimmat ovat homofobisia, eivätkä suostu tukemaan hbt- oikeuksia, mutta kysymyksestä ei edes ole keskustelua. Hbt rinnastetaan pedofiliaan, eivätkä ihmiset edes tiedä, mitä seksismi tarkoittaa. Valtion ja lakien mukaan hbt-henkilöt ovat kaikkien yhteiskunnallisten ongelmien alku ja juuri, mutta samalla kun hbt-propagandan vastainen laki hyväksyttiin poistettiin muita, sosiaaliturvaan liittyviä lakeja. Väitetään, että lain tarkoitus on suojella lapsia, mutta samalla harjoitetaan leikkauspolitiikkaa koulu- ja muussa lastenhoitotoiminnassa.
- Kaupungeissa, joissa meillä ei ole toimintaa, ovat hbt-järjestöt liberaaleja. Vasemmistoargumentit puuttuvat, ja puhutaan vain yleisesti ihmisoikeuksista. Ei käytetä käytännön esimerkkejä, eikä selitetä, miksi kysymys koskee kaikkia eikä ainoastaan hbt-henkilöitä. Meille yksi päätehtävistä on vaikuttaa liberaaleihin, koska he eivät mene asian ytimeen ja kamppailuperspektiivi puuttuu. Ei puhuta järjestelmän tai kapitalismin syyllisyydestä, vaan kysymystä käytetään työväenluokan hajoittamiseen.
- Järjestämme katumielenosoituksia, joita kutsumme tasa-arvomarsseiksi ja annamme feministien ja hbt-henkilöiden puhua vapaasti kokouksissamme. Organisoinnin on kuitenkin tapahduttava salassa, sillä Venäjällä on mahdotonta saada viranomaisilta lupaa tällaisiin mielenosoituksiin ja niiden tarkoituksesta on valehdeltava. Näin oli käytännössä myös ennen uusia protestien ja hbt-propagandan vastaisia lakeja, vaikkei se ei ollut “virallista” kuten nyt. – Kehotamme aina kokouksissamme hbt-aktivisteja osallistumaan myös muihin työväenliikkeen mielenosoituksiin, jotta he voivat ottaa niissä asian esille ja näin yhdistää eri taistelukysymyksiä toisiinsa. Yhä enemmän hbt-aktivisteja tulee luoksemme, koska tuemme heidän kamppailuaan, eikä hbt-propagandan vastainen laki ole vaikuttanut tähän.
- CWI kasvaa Venäjällä, vaikkakin hitaasti. Vappuna marssi ruodussamme parisensataa henkilöä hbt- ja feministijärjestöistä. He oppivat järjestöstämme ja hakeutuvat luoksemme, koska me kykenemme järjestämään kamppailua. He käyttävät entistä useammin meidän iskulauseitamme ja painavat siten järjestöjään poliittisesti vasemmalle, josta seurauksena olemme saaneet yhä enemmän kontakteja ja aktivisteja tulemaan kokouksiimme. Tämä tulee johtamaan tärkeisiin voittoihin.
HBT-tilanne USA:ssa
Haastateltuina Kelly Bellin ja Katie Quarles, CWI-USA
Vuodesta 2012 voi tulla historiallinen Yhdysvaltain hbt-taistelulle. Keväällä presidentti Obama ensimmäisenä presidenttinä koskaan ilmaisi tukensa samaa sukupuolta olevien avioliitoille. Kelly Bellin Socialist Alternative:sta (CWI- USA) sanoo haastattelussa Offensiv-lehdelle:
- Obaman lausunto on uskomaton voitto hbt-liikkeelle, mutta samalla poliittinen välttämättömyys presidentille. Tutkimuksen mukaan 40% USA:n väestöstä vastustaa yhä homoavioliittoja, huomattavasti vähemmän kuin vuonna 2010. Tämä on yksi syy siihen että Obaman on täytynyt omaksua tämänhetkinen näkökantansa.
Obamaa kutsutaan USA:n ensimmäiseksi feministiseksi presidentiksi, mutta viime vaaleja edeltäneet lupaukset ovat osoittautuneet tyhjiksi. Hbt-vasemmisto vaati Obamalta toimintaa ja vuonna 2009 järjestettiin 150 000 osallistujaa kerännyt marssi presidentin toimettomuuden vuoksi hrbt-asioissa. Demokraatit eivät suinkaan ole osallistuneet hbt-liikkeeseen mutta käyttävät nyt kysymystä hyväkseen populistisesti kun se ?kerran on tullut puheeksi?. Jopa Republikaanit käyttävät kysymystä äänten kalastuksessa. Kellyn mukaan nykyään 8 osavaltiota sallii homoavioliitot ja 10 rekisteröidyt parisuhteet.
- Totta kai tästä edistyksestä tulee iloita, mutta työtä on jatkettava, kunnes samat oikeudet saadaan koko maassa.
Toinen Socialist Alternative:n jäsen, Katie Quarles, kertoo: – Ei ole mikään sattuma että Obama päätti juuri vaalivuonna julistaa tukensa homoavioliitoille. Hbt-aktivismin ja näkyvyyden lisääntyessä on myös väestön tuki hbt-oikeuksille kasvanut. Tämä kehitys, etenkin Obaman omien pettyneiden äänestäjien keskuudessa, on luonut tilanteen, jossa presidentin yksinkertaisesti kannattaa enemmän tukea homoavioliittoja kuin olla niitä vastaan.
Päätteeksi Kelly tähdentää, kuinka tärkeää on säilyttää taistelu itsenäisenä opportunisten poliitikkojen vaikutusvallasta. – Nyt on loistava tilaisuus lisätä ja laajentaa kamppailua. Tuki väestön keskuudessa on suurempi kuin koskaan ja kysymys on erittäin ajankohtainen. Luokkataistelu on viimeisen vuoden aikana nostanut tietoisuutta valtavasti, ja nyt on tosiaan mahdollista mobilisoida kansan enemmistö koko maassa taisteluun tasa-arvon puolesta.
Liity taisteluun tasa-arvon puolesta!
Tahtoisitko kuulua järjestöön, jolle myös homofobian, seksismin ja rasismin vastainen taistelu on yhtä itsestäänselvää kuin kapitalismin vastustaminen? CWI tarjoaa tällaisen mahdollisuuden. Me emme tule lepäämään ennenkuin homofobia ja muu sosiaalinen sorto on passitettu historiankirjoihin, ja ihmiskunnan äärioikeistolaiset viholliset on nujerrettu perusteellisesti ja järjestelmällisesti – Suomessa ja kansainvälisesti. Tule mukaan jo tänään!